Ugandan Vuoden pakolaisnainen 2019 on Solange Mukanlambara

Suomen Pakolaisapu yhdessä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n sekä Ugandan pääministerin toimiston, Office of the Prime Ministerin kanssa on valinnut Ugandan Vuoden pakolaisnaiseksi 2019 ruandalaisen Solange Mukanlambaran Oruchingan pakolaisasutusalueelta. Ugandan Vuoden pakolaisnainen valittiin kahdeksatta kertaa.

Mukanlambara saapui Ugandaan vuonna 1994, heti Ruandan kansanmurhan käynnistyttyä. Mukanlambara kuuluu hutu-heimoon ja päätti nopeasti aviomiehensä kanssa lähteä Ruandasta ennen sisällissodan etenemistä. Pariskunnalla on kolme yhteistä lasta sekä ottolapsi, jonka he löysivät hylättynä Kigalin kadulta paetessaan.

Mukanlambara on ammatiltaan maanviljelijä ja hän on käynyt koulua seitsemänteen luokkaan asti. Koulutus on hänelle erittäin tärkeää ja kaikki hänen neljä lastaan opiskelevat jo. Mukanlambara on jatkanut viljelyä Ugandassa taatakseen riittävän toimeentulon ja ruoan perheelleen. Viljelyskauden ulkopuolella Mukanlambara varmistaa perheensä taloudellisen toimeentulon pakolaisten itse pyörittämästä säästöryhmästä, jossa hän on aktiivisena jäsenenä.

Mukanlambara on toiminut yhteisönsä varapuheenjohtajana viimeiset kymmenen vuotta. Asemaan valitaan ehdokkaat joka vuosi, mutta naapurit sanovat, että Mukanlambara valitaan niin kauan kuin hän haluaa tehtävää hoitaa. Mukanlambara on myös säästöryhmänsä sihteeri sekä sihteeri naisten hautausryhmälle, joka huolehtii yksinasuneiden naisten hautausmenoista. Mukanlambara toimii myös perheväkivaltatilanteissa sovittelijana sekä puuttuu sukupuolittuneeseen väkivaltaan yhteisössään raportoimalla tapauksia ja lisäämällä tietoisuutta naisten ja lasten oikeuksista.

Mukanlambaralla ei ole suuria henkilökohtaisia unelmia. Eniten hän toivoo rauhaa, niin Ruandaan kuin maailmaankin. ’’Kun sinulla on rauhaa, sinulla on kaikkea’’, Mukanlambara toteaa. Hän sanoo tuntevansa olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi Ugandassa. Vaikka hän ei suoranaisesti haaveile Ruandaan paluusta, menisi hän mielellään takaisin, jos siellä saavutettaisiin rauha.
Mukanlambaran mielestä pakolaisten suurimmat haasteet ovat köyhyys, nälkä sekä ongelmat yhteistyössä vastaanottajayhteisöjen kanssa, esimerkiksi polttopuita ja ruohon keräämistä koskevissa kiistoissa. ”’Haluaisin opettaa muille pakolaisille, kuinka toimia yhdessä, jotta voisimme estää väkivaltaa ja luoda bisneksiä pärjätäksemme omillamme paremmin”, Mukanlambara sanoo. Erityishuomiota Mukanlambara toivoisi pakolaisille, joilla on fyysisten rajoitteiden kaltaisia erityistarpeita sekä niille, joilla on vaikeuksia rekisteröityä pakolaisiksi ja sitä kautta vastaanottaa tukea.

Suomen Pakolaisapu, YK:n pakolaisjärjestö ja Ugandan pääministerin toimisto haluavat palkinnolla nostaa esiin pakolaisnaisten kokemuksia sekä heidän aktiivista asemaansa yhteiskunnassa. Mukanlambara on epäitsekkäästi ja jatkuvasti työskennellyt yhteisönsä hyväksi ja on mukana monessa toimessa lisätäkseen yhteisönsä hyvinvointia. Mukanlambara on rohkeudellaan, periksiantamattomuudellaan sekä myönteisellä asenteellaan esikuva kaikille yhteisönsä jäsenille.

Suomen Pakolaisapu on valinnut Vuoden pakolaisnaisen Ugandassa vuodesta 2012. Vuoden pakolaisnainen -palkinnon tarkoituksena on tukea pakolaisia heidän unelmiensa toteuttamisessa uudessa kotimaassa sekä tarjota kannustava esimerkki onnistuneesta kotoutumisesta. Nimitys julkistettiin maailman pakolaispäivänä 20. kesäkuuta Ugandassa Bidi Bidi -pakolaisasutusalueella.