Suomen kielen oppimista pidetään kotoutumisen ykkösprioriteettina. Uuden kotimaan kulttuurin ja yhteiskunnan ymmärtäminen sekä arjessa pärjääminen edellyttää paikallisen kielen hallintaa, mutta kotoutuminen ja laajempi yhteiskunnallinen osallisuus koostuvat myös muista palasista.
On yllättävän yleistä, että Suomessa jo pitkään asuneella suomen kielen taito ei syystä tai toisesta riitä esimerkiksi työpaikkojen kielivaatimuksiin, pitkien tekstien lukemiseen ja kirjoittamiseen tai vaikkapa veroilmoituksen tekemiseen. Tutkimusten mukaan vajaa kolmannes ulkomailla syntyneistä puhuu suomea tai ruotsia erinomaisesti, mutta reilusti yli kolmasosa osaa vain suomen tai ruotsin alkeet, jos sitäkään (THL verkkosivut). Tästä huolimatta maahanmuuttaneilta vaaditaan usein eri tilanteissa erittäin hyvää, jopa lähes täydellistä suomen kielen taitoa.
Harvoin heikompaan suomen kielen taitoon on kuitenkaan syynä se, että kotoutuja ei pitäisi suomen kielen oppimista tärkeänä. Sen sijaan suomen kielen opiskelu on voinut jäädä taka-alalle esimerkiksi siksi, että henkilö sai työpaikan tai jäi kotiin hoitamaan pieniä lapsia. Joskus kielen opiskelun on voinut keskeyttää vaikea elämäntilanne. Toisinaan taas kielikurssit on kyllä käyty, mutta arjessa on liian vähän kohtaamisia valtaväestön kanssa, jotta suomen kieltä voisi käytännössä harjoitella. Moni myös kokee kielikoulutuksen riittämättömäksi.
Kansalaistoiminta on yksi tie osallistua ja vaikuttaa yhteiskuntaan, ja monet maahanmuuttaneet aktivoituvatkin liittymällä yhdistyksiin tai perustamalla omia yhdistyksiä. Työssäni Pakolaisavun Järjestöhautomossa kieleen liittyvät haasteet näkyvät päivittäin. Yhdistystoiminta on täynnä vaikeaa jargonia ja erityissanastoa, joka voi tuottaa natiivipuhujallekin alkuun vaikeuksia. Yhdistyshallinnon dokumenttien kirjoittaminen sekä erilaisiin lakeihin ja säännöksiin perehtyminen vaativat yhdistysaktiiveilta todella hyvää suomen kielen taitoa. Myös hankehakemukset ja -raportit edellyttävät suomen kielen erittäin hyvää osaamista: heikolla suomen kielellä kirjoitettu lopputulos voi olla hatara, vaikka hankesuunnittelu ja sisältöosaaminen olisikin laadukasta. Yhdistyksellä on kuitenkin huonot mahdollisuudet saada ulkoista rahoitusta ilman hyvin kirjoitettuja hakemuksia ja raportteja.
Kansalaistoiminnan kentällä olisi tärkeää, että kaikilla halukkailla olisi kuitenkin mahdollisuus osallistua – kielitaidosta riippumatta. Siksi tarjoamme Järjestöhautomossa palvelujamme kuten koulutuksia ja neuvontaa suomen lisäksi myös englanniksi. Toisinaan törmää huolestuneisiin kommentteihin siitä, että englanninkieliset palvelut tuottaisivat vieraskielisiä kuplia ja varjoyhteiskuntia, joissa suomen kielen taidon merkitystä ei ymmärretä tai arvosteta. Tästä ei ole kuitenkaan kyse. Yhdistyskentällä se, että saa perustietoa ja neuvontaa yhdistystoiminnasta englanniksi (tai jollain muulla kielellä), voi auttaa vieraskielistä kansalaisaktiivia etenemään niihin pöytiin, joissa pääsee vaikuttamaan haluamiinsa asioihin. Osallisuuden lisääntyessä lisääntyvät myös ne tilanteet, joissa suomen kieltä pääsee käytännössä oppimaan lisää.
Vaatimalla suomen kielen erittäin hyvää hallintaa jo lähtöviivalla rakennetaan turhia kynnyksiä ja lasikattoja maahanmuuttaneiden osallisuuden polulle. Esimerkiksi useammat rahoittajat voisivat huomioida moninaisen järjestökentän antamalla mahdollisuuden hakea rahoitusta ja raportoida siitä suomen ja ruotsin lisäksi myös englanniksi. Rohkaisisin myös perinteistä järjestökenttää tarkastelemaan omaa toimintaansa siitä näkökulmasta, onko toimintaan mahdollista tulla mukaan myös epätäydellisellä suomen kielen taidolla – ei vain toiminnan kohderyhmänä, vaan yhtä lailla vapaaehtoisena, luottamushenkilönä tai työntekijänä.
Sanotaan, että kieli on avain kotoutumiseen. Yhteiskunnan vastuulla on kuitenkin pitää polku osallisuuteen avoinna kaikille. Ei ole mielekästä vaatia, että suomen kieli tulee hallita ensin, ja vasta sitten kun kielitaito on erittäin hyvä, kannattaa edes hapuilla seuraavia askelmia. Todellisuudessa vuorelle voi kiivetä montaa eri reittiä. Tärkeintä on, että matka etenee ja tarvittaessa saa tietoa ja tukea kielellä, jota ymmärtää. Jos jo lähtökohdaksi kansalaistoimintaan ja yhteiskuntaan osallistumiselle asetetaan erittäin hyvä suomen kielen taito, saatetaan tahtomatta sulkea ovia monilta. Se ei ole toivottu lopputulos silloin, kun tavoitteena on edistää moniäänistä kansalaisyhteiskuntaa ja osallisuutta.
(Teksti on alunperin julkaistu Suomen Pakolaisavun blogissa)
Tuuli Shinyella
Järjestöasiantuntija
Kirjoittaja työskentelee Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomossa, jossa hän kouluttaa ja konsultoi järjestöjä yhdistystoiminnan perusasioissa sekä toiminnan suunnittelussa, arvioinnissa ja kehittämisessä.