Järjestöhautomo

Järjestö-hautomo

Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo tarjoaa maksutonta apua ja tukea yhdistystoimintaan. Erityisosaamistamme on monikulttuurisen yhdistyskentän ja kansalaistoiminnan tukeminen. Palveluihimme kuuluvat neuvonta ja koulutukset.

Kansalaistoiminta ja yhdistyksissä toimiminen tukee maahanmuuttajien kotoutumista ja aktiivista kansalaisuutta. Toiminnan kautta esimerkiksi oppii kieltä ja tärkeitä kansalaistaitoja, verkostoituu, on osallisena itselle tärkeissä asioissa ja saa mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa. Tuemme yhdistyksiä järjestötoiminnan perusasioissa sekä toimintansa itsenäisessä kehittämisessä. Tarjoamme tukea myös vapaamuotoiseen kansalaistoimintaan ja -aktivismiin.

Emme tarjoa palveluitamme yhdistyksille, joiden toiminta keskittyy uskonnon harjoittamiseen tai levittämiseen. Lisäksi emme neuvo yhdistystoimijoita, joita epäillään syrjinnästä, väärinkäytöksestä tai rikoksesta. Jos tilanne muuttuu parempaan suuntaan, voimme arvioida asiaa uudelleen.   

Järjestöhautomo on toiminut jo vuodesta 2005 monikulttuurisen ja vaikuttavan kansalaisyhteiskunnan vahvistajana ja asiantuntijana. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä ja Tampereella ja palvelemme yhdistyksiä ja muita kansalaistoimijoita ympäri Suomen. Päämäärämme on laadukkaan kansalaistoiminnan mahdollistaminen jokaiselle. Tervetuloa mukaan!

Lataa Järjestöhautomon tulostettava esite suomeksi (pdf-tiedosto, avautuu uuteen välilehteen).

Lataa Järjestöhautomon tulostettava esite englanniksi (pdf-tiedosto, avautuu uuteen välilehteen).