Esittelyssä Lähi-idän naisten yhdistys

Kuvassa on pöydällä arabimaailman kartta, seinälle ripustettuna pari miekkaa. Kuvan oikeassa laidassa seisoo hymyilevä nainen.

Lähi-idän naisten yhdistys järjestää monenlaista toimintaa, joka auttaa naisia kotoutumaan Suomeen. Järjestöhautomon koulutuksista, neuvonnasta ja materiaaleista on ollut yhdistykselle apua esimerkiksi rahoituksen hakemisessa.

Housana Alfasthtaki asettui vuonna 2014 Suomeen, Tampereelle. Hän tapasi uudessa kotikaupungissaan muita Lähi-idästä muuttaneita naisia. Osalla oli koulutusta ja työpaikka, osalta puuttui lukutaito. Housana ajatteli, että naiset saattaisivat tarvita jotain uutta.  

 – Perustimme WhatsApp-ryhmän Lähi-idästä muuttaneille naisille. He saivat kysyä asioita arabiaksi ja pyytää apua. Minä ja muut vastasimme heille.  

Vuonna 2018 Whatsapp-ryhmässä toimineet perustivat Lähi-idän naisten yhdistyksen. Sen tarkoitus on auttaa naisia kotoutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Toisena tavoitteena oli pitää yllä omaa kulttuuria esimerkiksi opettamalla arabiaa lapsille. Toiminnan lähtökohtana olivat naisten toiveet ja tarpeet.  

– Jotkut sanovat kotoutujille, että kaikki on vaikeaa. Toiset yrittävät auttaa ja tukea. Me sanomme, että tämä on helppoa, sinä opit. Annamme vähän tukea ja vinkkiä, autamme verkostoitumaan.  

Yhdistys kasvaa ja kehittyy

Ensimmäisinä vuosina Lähi-idän naisten yhdistys toimi vain vapaaehtoisvoimin ja yritti saada rahoitusta toimintaan.   

– Järjestöhautomon työntekijä Tuomas Rinne oli ensimmäinen henkilö, joka auttoi minua ymmärtämään, mitä yhdistys tarvitsee. Hän kertoi, mistä aloittaa, miten järjestää raha-asioita ja mistä hakea rahoitusta, Housana kertoo.  

Housana osallistui Järjestöhautomon koulutuksiin, kuten Yhdistyksen ABC -koulutukseen. Hän oppi joka kerta jotain uutta.  

– Olen saanut paljon neuvoja Järjestöhautomolta esimerkiksi kirjanpitoon ja rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä. Hyödynnän jatkuvasti materiaalia Järjestöhautomon sivuilla. Ja kysyn työntekijältä usein neuvoa. 

Viime vuosina Lähi-idän naisten yhdistys on saanut tukea ja neuvoja muiltakin tahoilta. Esimerkiksi Monika-Naiset liitto auttoi ensimmäisen rahoituksen saamisessa ja kirjanpidossa, ja Lähi-idän naisten yhdistys sai samalla paljon kokemusta. Ensimmäiset rahoitushaut eivät onnistuneet, mutta myöhemmät kyllä. Yhdistys on saanut muun muassa Taike-rahoitusta ja vuosille 2023—2025 STEA-rahoitusta. Se on mukana myös Tampereen yliopiston Homeward-hankkeessa, jota Koneen säätiö rahoittaa. Rahoitus on mahdollistanut toiminnan kehittämisen ja laajentamisen sekä työntekijöiden palkkaamisen. Housana työskentelee Homeward-hankkeen tutkimusavustajana ja toimii samaan aikaan Lähi-idän naisten toiminnanjohtajana. 

Monipuolista toimintaa

Lähi-idän naisten yhdistys tarjoaa asiakkailleen neuvontaa, kursseja, infotilaisuuksia ja matalan kynnyksen ryhmätoimintaa. Aiheina ovat olleet esimerkiksi tietokoneen käyttö, asiointi ja terveys. Yhdellä kurssilla opeteltiin liikennesääntöjä arabiaksi, mikä helpotti ajokortin suorittamista. Arabiaa puhuvia lääkäreitä on kutsuttu kertomaan esimerkiksi koronarokotuksista ja sairaanhoitajia omasta ammatistaan. Marttojen kanssa on organisoitu kulttuuriin liittyvää ryhmätoimintaa suomen kielellä. Lisäksi yhdistys on järjestänyt juhlia esimerkiksi naistenpäivän ja Eidin kunniaksi. Nyt yhdistys tukee myös maahanmuuttaneita työnhaussa. Toiminta perustuu jäsenten toiveisiin. Yhdistys palvelee nykyään naisia, perheitä ja yksin asuvia nuoria.

Housana iloitsee, kun naiset oppivat uutta, eivätkä enää tarvitse yhdistyksen tai läheistensä tukea.  

– Haluamme, että naiset voivat hoitaa omia asioitaan. He ovat ahkeria ja voivat vaikuttaa elämäänsä. Mutta heidän tiellään on paljon kiviä eli haasteita. Me yritämme ottaa niitä kiviä pois.

Kaisa Honkala
Asiantuntija, Suomen Pakolaisapu
Kirjoittaja työskentelee Suomen Pakolaisavun väestösuhdeyksikössä.