Maahanmuuttaneiden yhdistykset saavat kasvuunsa vauhtia Järjestöhautomon neuvonnasta

Ihmisiä pöydän ääressä tutkimassa papereita

Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomon asiantuntija Tuomas Rinne kertoo työstään.

Kun uusi yhdistys perustetaan, alkaa vuosia kestävä oppimisprosessi. Näin Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomon asiantuntija Tuomas Rinne kertoo asiakkailleen, jotka toimivat monikulttuurisella yhdistyskentällä. Tuomas on Järjestöhautomon kolmen asiantuntijan tiimistä ainoa työntekijä Tampereella. Hän neuvoo ja kouluttaa ihmisiä kaikessa, mikä liittyy yhdistystoimintaan.
– Yhdistyksen perustaminen ja taloushallinto ovat yleisimpiä asioita, joissa asiakkaat kohtaavat haasteita. Taloushallinnon pitää olla kunnossa, jos haluaa saada rahoitusta. Neuvon paljon myös avustusten hakemisessa ja sääntöjen mukaisessa toiminnassa. Kysymysten skaala on todella laaja.

Yhdistykset dynaamisia ja eteenpäin meneviä

Maahanmuuttaneiden perustamilta yhdistyksiltä puuttuu paljon sellaista tietoa, jonka Suomessa kasvaneet ihmiset ovat oppineet jo nuorella iällä, kuten mistä voi varata tiloja toimintaa varten. Yhdistykset erottuvat kuitenkin edukseen muissa suhteissa.
–  Asiakasyhdistyksemme ovat dynaamisempia ja eteenpäin menevämpiä kuin monet muut. Jos asiakkaat ovat jatkuvasti yhteydessä ja saavat neuvontaa, kehitystä tapahtuu nopeasti. Voi käydä niin, että keväällä perustettu yhdistys on syksyyn mennessä kerännyt varoja tuhansia euroja. Osa yhdistyksistä saa merkittävää ulkopuolista rahoitusta, toiset perustavat esimerkiksi osakeyhtiöitä.
Tuomas arvelee, että viranomaisetkaan eivät välttämättä tiedä, kuinka isolla volyymilla maahanmuuttaneiden järjestöt neuvovat uusia tulijoita ja auttavat heitä kotoutumaan. Työtä tehdään vapaaehtoisvoimin ja vaikka lauantai-iltana, jos silloin saapuu uusi perhe kaupunkiin.
–  Ukrainalaisten yhdistykset ovat tästä hyvä esimerkki, sillä ne ovat tehneet valtavan määrän työtä Ukrainasta paenneiden auttamiseksi eri puolilla Suomea.

Kysyä kannattaa matalalla kynnyksellä

Tuomaksen tyypilliseen työpäivään kuuluu vähintään yksi asiakastapaaminen, mahdollisesti myös neuvontaa sähköpostitse, järjestökoulutusten suunnittelua, sisäinen kokous ja Järjestöhautomon työn kehittämistä. Asiakastapaamisia voi kuitenkin olla enemmänkin: esimerkiksi yhtenä päivänä Tuomas neuvoi kuutta asiakasjärjestöä neljän tunnin ajan. Nykyään melkein kaikki tapaamiset toteutetaan etänä.
Neuvonnasta kiinnostuneille Tuomaksella on yksi viesti: jos kysymyksiä herää, kannattaa olla heti yhteydessä Järjestöhautomoon. On parempi kysyä matalalla kysymyksellä pienistä asioista kuin antaa niiden kasvaa suuriksi ongelmiksi.
– Parasta työssäni on päästä neuvomaan järjestöjä, joissa tapahtuu nopeita edistysaskelia. Asiakkaat eivät valita, vaan ottavat tietoa innolla vastaan ja tarttuvat tuumasta toimeen, Tuomas kertoo.

 

Tarvitsetko apua yhdistystoiminnan haasteissa? Ota yhteyttä Tuomakseen ja muihin asiantuntijoihimme. Voit ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse tai WhatsAppilla. Maksuttomat järjestökoulutuksemme löydät tältä sivulta.