Mistä rahoitusta yhdistykselle?

Kaksi naista keskustelee valoisassa toimistotilassa.
Koronaepidemia on vaikuttanut järjestötoiminnan rahoitukseen. Esimerkiksi STEA ilmoitti, että uusia hankerahoituksia ei avata haettavaksi keväällä 2020. Lisäksi epidemia aiheuttaa haasteita yhdistyksen varainhankintaan. Mistä siis rahoitusta yhdistykselle? 
Yhdistyksille on tarjolla hyvin erilaisia rahoitusmahdollisuuksia. Yhdistyksen kannattaa tässä poikkeustilassa panostaa ensisijaisesti omaan varainhankintaan sekä sen tehostamiseen. Ulkoista rahoitusta kannattaa hakea vasta siinä vaiheessa, kun perustoiminnan rahoitus on omavaraista, yhdistys on toiminut aikanakin yhden vuoden ajan ja sen hallinto sekä raportointi ovat kunnossa. Tutustu varainhankinnan tehostamisen vinkkeihimme huhtikuun blogikirjoituksesta.
Ulkoista rahoitusta yhdistykselle voi hakea lukuisilta rahoittajilta. Kokosimme alkuvuodesta yhdessä Moniheli ry:n ja EJY ry:n kanssa kohderyhmämme kannalta olennaisimmat rahoitushaut vuosikelloon (pdf). Suosittelemme tutustumaan laajasti eri järjestörahoittajiin ja seuraamaan Järjestöhautomon Facebook-sivua, jossa vinkkaamme käynnissä olevista hakuajoista.
Ensimmäiseksi ulkoiseksi rahoitukseksi järjestöille sopii yleensä esimerkiksi kaupunkien tai kuntien pienet avustukset, joita on kevyempää hallinnoida. Myös kattojärjestöjen toiminta-avustukset soveltuvat hyvin vasta aloittaneille yhdistyksille. Kun kokemusta on karttunut pienempien rahoitusten hallinnoinnista ja yhdistys on toiminut useamman vuoden ajan, niin yhdistyksen on helpompi hakea myös isompia rahoituksia. Niiden hakulomakkeet ja raportointi ovat usein työläämpiä ja vaativat enemmän osaamista.
Rahoitushakujen vuosikello 2020

Tutustu rahoittajiin

Kattojärjestöt, kuten Moniheli ry (siirryt toiseen palveluun) tai Fingo ry (siirryt toiseen palveluun), voivat tarjota jäsenilleen pienimuotoista toiminta-avustusta tai jopa suurempaa hankerahoitusta.
 
Kaupungit ja kunnat tarjoavat esimerkiksi pienimuotoisia toiminta- ja toimitila-avustuksia. Käytettävissä olevat varat ja hakuprosessit vaihtelevat kaupungista ja vuodesta riippuen. Oman kunnan tai kaupungin avustustilannetta kannattaakin seurata aktiivisesti.
 
Taike eli Taiteen edistämiskeskus tarjoaa erilaisia apurahoja ja avustuksia rekisteröityneille yhdistyksille. Taiken painopiste on kulttuurin tukeminen. Yhdistysten on mahdollista hakea esimerkiksi festivaaliavustusta taide- ja kulttuuritapahtumiin. Lue lisää avustuksista Taiken verkkosivuilta.
 
STEA eli Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus tarjoaa suurempia hankeavustuksia Suomen sosiaali- ja terveyssektorilla toimiville yhdistyksille. Lisäksi STEA:lta on mahdollisuus saada kohdennettua toimintarahoitusta (AK) sekä suurille yhdistyksille kohdennettua yleisavustusta (AY). Lisätietoa avustuksista saat STEA:n verkkosivustolta.
 
Valtio ja ministeriöt tarjoavat esimerkiksi hankerahoitusta ja kansainvälistymispalveluita. Erilaisia rahoituskanavia on esimerkiksi ulkoasiainministeriöllä (siirryt toiseen palveluun), työ- ja elinkeinoministeriöllä, Opetushallituksella (siirryt toiseen palveluun) sekä oikeusministeriön alaisuudessa toimivalla ETNO:lla (siirryt toiseen palveluun). Rahoituksen suuruus ja hakukäytännöt vaihtelevat instituutiosta riippuen, joten jokaisen toimintaan kannattaa tutustua erikseen.
 
Euroopan Unioni tarjoaa ammattimaisesti toimiville yhdistyksille suurempia hankeavustuksia. Tietoa EU:n avustuksista löytyy Euroopan komission verkkosivuilta (sivusto on englanninkielinen). EU on maailman suurin kehitysyhteistyön rahoittaja, mutta sen hakuprosessit vaativat osaamista. Myös hankehallinnossa on erityispiirteitä, joihin kannattaa tutustua esim. Fingon rahoitusoppaan (pdf) kautta.
 
Säätiöt tarjoavat kohdennettuja avustuksia esimerkiksi yhdistyksille sekä tutkimuksille. Suomessa on satoja säätiöitä ja paras paikka etsiä tietoa ajankohtaisista hakuprosesseista on Aurora-tietokanta (siirryt toiseen palveluun).
 
Järjestöasiantuntijamme auttavat yhdistyksiä rahoitushauissa. Ota rohkeasti yhteyttä!
 
 
Oliko sisältö sinulle hyödyllistä?