Neljä vinkkiä yhdistyksen verkkoviestintään

Neljä hymyilevää ihmistä on kumartunut katsomaan kiinnostuneena pöydällä olevan tietokoneen näyttöä.

Viestintä on tärkeä, mutta usein vähemmän huomioitu osa yhdistysten toimintaa. Vahva ja aktiivinen viestintä on kuitenkin avainasemassa esimerkiksi onnistuneen varainhankinnan sekä toimintasi markkinoinnin näkökulmasta.

Nykyään iso osa organisaatioiden viestinnästä tapahtuu verkossa, ja näin on myös yhdistysten kohdalla. Verkko onkin lähes kaikissa tapauksissa paras ympäristö yhdistysten viestintään, koska verkossa viestiminen on helppoa, sen kustannukset ovat matalat ja siellä on mahdollista tavoittaa paljon ihmisiä.

Tästä artikkelista löydät vinkkimme yhdistyksen verkkoviestinnässä onnistumiseen!

1. Valitse viestintäkanavat huolella

Viesti niissä kanavissa, joita kohderyhmäsikin käyttävät. On helppoa luulla, että viestintää kannattaa tehdä mahdollisimman monessa paikassa – etenkin, jos se on ilmaista. On kuitenkin paljon parempi olla pari kanavaa, joita päivitetään aktiivisesti ja joissa on laadukasta, kohderyhmälle räätälöityä sisältöä.

Yhdistyksellä on hyvä olla verkkosivut, jos sillä vain on resursseja ja osaamista niiden ylläpitoon ja päivittämiseen. Toisaalta esimerkiksi Facebookissakin on nykyään mahdollista luoda yhdistyksen sivulle oma osio palveluiden ja toiminnan esittelyä varten.

2. Tee viestintää suunnitelmallisesti ja säännöllisesti

Mieti esimerkiksi viikon alussa, mistä tulevan viikon aikana viestitte, missä kanavissa ja minä päivinä. Näin on helpompi hahmottaa ja tasapainottaa kokonaisuutta. Julkaise sisältöä säännöllisesti, mutta maltillisesti. Jatkuva postaaminen koetaan ärsyttäväksi, ja myös sosiaalisen median algoritmit rankaisevat sitä, jolloin julkaisusi saavat vähemmän näkyvyyttä.

Jos teet viestintää useassa kanavassa, varmista että kanavat tukevat toisiaan. Jaa esimerkiksi verkkosivuartikkeleita somekanavissa ja uutiskirjeessä. Muistuta verkkosivuvierailijoita myös seuraamaan yhdistystäsi somessa ja tilaamaan uutiskirjeenne. Jos viestintää tekee yhdistyksessäsi useampi henkilö, suunnitelkaa ja koordinoikaa viestintää yhdessä.

3. Panosta sisältöön

Kiinnostava ja laadukas sisältö on avain ihmisten tavoittamiseen ja sitouttamiseen. Mieti, mikä on kohderyhmällesi hyödyllistä tai kiinnostavaa ja luo sisältöä siitä. Kirjoita verkossa lyhyesti ja mene suoraan asiaan. Käytä mahdollisimman korkealaatuisia kuvia. Muista myös huomioida eri kanavien erityispiirteet – sama sisältö ei sovi joka kanavaan.

Yritä pitää viestinnän aiheet monipuolisina, koska pelkkä oman yhdistyksen ja toiminnan jatkuva mainostaminen ei ylläpidä ihmisten mielenkiintoa viestintääsi kohtaan. Usein käytettyjä ohjenuoria sosiaalisen median sisällöntuotantoon ovat esimerkiksi 80/20-sääntö ja kolmannesten sääntö. 80/20-säännön mukaan 80 % sosiaalisen median sisällöstäsi tulisi olla seuraajiasi hyödyttävää tai muuten kiinnostavaa ja vain 20 % sisällöstä oman toiminnan esittelyä ja markkinointia. Kolmannesten säännön mukaan kolmasosa sisällöstä tulisi olla kohderyhmää hyödyttävää sisältöä, kolmasosa oman yhdistyksesi toimintaan liittyvää sisältöä ja kolmasosa vuorovaikutukseen yleisösi kanssa tähtäävää sisältöä.

4. Muista, että viestintä on vuorovaikutuksellista

Vältä pelkkää yhdensuuntaista tiedottamista ja pyri sen sijaan aitoon vuorovaikutukseen erityisesti sosiaalisessa mediassa. Vastaa saamiisi viesteihin ja kommentteihin. Myös kommentoimalla ja jakamalla muiden sisältöä voit laajentaa näkyvyyttäsi ja luoda suhteita muihin toimijoihin.

Harkitse myös erilaisiin ryhmiin liittymistä esimerkiksi Facebookissa ja WhatsAppissa. Erilaisten sosiaalisen median yhteisöjen ja ryhmien suosion odotetaan kasvavan jatkossakin, joten ryhmien keskusteluun osallistuminen voi auttaa tavoittamaan ihmisiä tehokkaasti. Etsi ryhmiä, joiden aiheet koskettavat kohderyhmääsi ja joissa käydään aktiivista keskustelua. Huomioi kuitenkin, että monen ryhmän säännöt kieltävät suoranaisen mainostamisen.

Tukea viestinnän kehittämiseen

Jos yhdistyksesi vasta aloittelee viestintää tai viestintää ei ole tehty strategisesti ja suunnitelmallisesti, kannattaa ensin tutustua viestinnän suunnitteluun yleisemmin. Tietoa muun muassa viestinnän tavoitteiden ja kohderyhmien valinnasta löydät yhdistystietopankistamme. Jos tarvitset apua tai neuvoa yhdistyksen viestintään liittyvissä kysymyksissä, ole yhteydessä asiantuntijoihimme! Neuvontamme on maksutonta.

 

Oliko sisältö sinulle hyödyllistä?