YHDISTYS PALVELUNTUOTTAJANA -TYÖPAJA

Onko yhdistyksessänne pohdittu palvelujen myyntiä? Tule mukaan keskustelemaan siitä, mitä pitäisi ottaa huomioon kun pieni yhdistys suunnittelee palvelutuotannon käynnistämistä. Työpajassa käydään läpi yhdistyksen palvelutuotantoon liittyviä perusasioita, esimerkiksi mitä tarkoittavat peruskäsitteet kuten yleishyödyllisyys, elinkeinotoiminta tai yhtiöittäminen. Lisäksi keskustellaan siitä, mitä palvelutoiminnan aloittaminen tarkoittaa esimerkiksi yhdistyksen taloushallinnon kannalta sekä minkälaista osaamista onnistunut palvelutoiminta vaatii. Työpajaa vetävät Järjestöhautomon järjestöasiantuntijat Tuuli Shinyella ja Tuomas Rinne. Työpaja toteutetaan verkossa.

Työpaja on suunnattu pienille yhdistyksille, joissa on pohdittu palvelutoiminnan käynnistämistä. Kohderyhmänä ovat monikulttuuriset ja maahanmuuttaneiden perustamat yhdistykset. Työpaja on avoin kaikille, mutta mikäli paikkoja ei riitä, niin etusijalla ovat Järjestöhautomon ensisijaiseen kohderyhmään kuuluvat järjestöt.

Aika: 1.12.2021 klo 14.30 – 16.00
Paikka: Verkko
Kohderyhmä: Maahanmuuttaneiden perustamien järjestöjen, etnisten vähemmistöjen yhdistysten ja monikulttuurijärjestöjen edustajat (esim. hallituksen jäsenet, toiminnanjohtajat) sekä muut aktiiviset järjestötoimijat.
Toteutus: Verkkokoulutus toteutetaan Teamsilla.
Hinta: Tilaisuus on maksuton. Huomiothan, että ilmoittautumisesi on sitova.
Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen on päättynyt. 
Opetuskieli: Suomi
Lisätietoja: Järjestöasiantuntija Tuuli Shinyella, tuuli.shinyella@pakolaisapu.fi & 044 7688 601
Tietosuoja: Tiedot tallennetaan Järjestöhautomon asiakasrekisteriin ja kerättyjä tietoja ei luovuteta ulkopuolisille. Tutustu tietosuojaselosteeseen.